Henkilökohtainen apu lapsille

 

Henkilökohtainen apu antaa myös monivammaisille lapsille helpommat edellytykset elää yhdessä perheittensä kanssa ja kokien hauskoja elämyksiä omin ehdoin. Henkilökohtainen apu mahdollistaa paljon, mutta tiedämme että myös siinä on omat haasteensa.

Edellytyksiä onnistuneeseen avustus-suhteeseen voi kuitenkin parantaa. Esimerkiksi hyvä lähtökohta on jos löytää avustajan joka on sopiva sekä avustettavalle henkilölle että tämän  perheelle. Myös avustajan perehdytys ja kouluttaminen on hyvin tärkeätä. Monivammaisen lapsen vanhempana voi olla myös arvokasta saada vaihtaa kokemusta muiden samassa asemassa olevien vanhempien kanssa, esimerkiksi liittyen vanhemmuuden eri rooleihin sekä siihen miten oikeanlaisia vaatimuksia asetetaan henkilökohtaisille avustajille.

JAG:ssa sinä pystyt vanhempana päättämään tahdotko myös olla palveluntakaajana – eli työnjohtajana – lapsesi henkilökohtaisille avustajille. Voit myös antaa tehtävän jollekulle toiselle tai jakaa vastuun jonkun toisen kanssa.

Osa vanhemmista pitää itsestäänselvyytenä, että he toimivat työnjohtajina lastensa avustajille. Silloin voi myös vedota viralliseen tehtäväänsä palveluntakaajana ja täten mahdollisesti välttyä antamasta vaikutelmaa vain ”hankalana vanhempana, joka puuttuu toisten asioihin”.

On myös mahdollista, että vanhemmat eivät tunne oloansa mukavaksi avustajien työnjohtajana, vaan keskittyvät mieluummin roolinsa vanhempina. Tällöin autamme sinua löytämään itsellesi sellaisen palveluntakaajan, joka sinulle tuntuu turvalliselta ja joka tulee johtamaan avustajien työtä antamiesi ohjeiden ja linjaustesi mukaisesti.

suomi
Dela |
JAG är en ideell riksförening för personer med flera omfattande funktionsnedsättningar, varav en avser den intellektuella förmågan. JAG arbetar för att medlemmarna ska kunna leva sina liv fullt ut, på sina egna villkor, med bästa möjliga personliga assistans. JAGs assistanskooperativ styrs av medlemmarna och drivs utan vinstintresse.